sunnuntai 31. elokuuta 2008

Nyt kesä mennyt on...

Viileä hiekkaranta
syksynkirkas
lämpimänpureva henkäys
veden yllä laineet.

Äiti-Aurinko, älä putoa!
Lahjoita lämpösi minulle.
Syksyni olisi kuin
tämä päivä
viiltävän kaunis, levollinen.

Kokoelmasta Elämänpelto (1991).

Perjantai-iltana kävivät tämän kesän ensimmäiset ja viimeiset saunavieraat.
Oikeastaan se kesä meni jo ennen tuloaan. Oli välillä yksi päivä viikossa vähän lämpimämpi kuin muut, parikymmentä astetta.

Marjastusta on riittänyt. Jos vielä jaksaisi kävellä pari kertaa metsässä, olisi koossa metsävadelmia viisikymmentä litraa. Raakileita on vieläkin, mutta ilmat ovat viilentyneet jo 7-9 asteeseen, joten sormet alkavat olla siinä lämpötilassa kohmeessa.
****
Osallistuin joitakin vuosia sitten Maaseudun Sivistysliiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämään kirjoituskilpailuun Ei auta sano nauta.
Siihen lähetti tekstejä lähes 3000 kirjoittajaa. Niistä teksteistä on tehty jo kaksi kirjaa: Meidän lehmät ja Ei auta sano nauta. Viimeksi mainitun ostin alemyynnistä kirjakaupasta, ensimmäisen tilasin. On sanottava, ettei minulle tullut menestystä. Ehkä aiheen käsittelyni oli liian laaja, se alkoi lapsuudesta ja päättyi 42 vuotta myöhemmin. Keskityin lähinnä lehmien sairauksiin, jota aihetta en usko kovin monen käsitelleen. Tarpeellinen tieto löytyi karjantarkkailukirjoista, joita meillä on noin 30 vuoden ajalta.

Viimeksi ilmestyneestä teoksesta löytyi myös Anna Dannenbergin kirjoitus Vasikkaa kyydissä, joka kuvaa tohmajärveläistä tapaa kuljettaa vasikkaa henkilöautossa.

Myös kirjailija Ville Kuronen kuljetti vasikkaa samalla tavalla pikkuautossa, joten se lienee ollut aika yleinen 1970-80 luvuilla, monellakaan ei ollut pakettiautoa tai muuta sopivaa kalustoa eläimen kuljettamiseen.

Anna D. on eläinlääkäri Hurmalaisen tytär, meille monille tuttu ihminen.

Myös emäntäaiheesta järjestettiin juuri äsken kirjoituskilpailu, mutta siihen en osallistunut. Ei ollut aikaa eikä voimia, piti pitää muun muassa sukukokous. Tiedän kuitenkin erään tuttava emännän osallistuneen, jännitän hänen puolestaan. Toivottavasti hänellä on onnea siinä kilpailussa.

Oikein kaunista sunnuntaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Luomakunnan kruunu

 
Kohtaus Maiju Lassilan näytelmästä Tulitikkuja lainaamassa.

Hänessä soip torvet ja sempalot,
kokonainen sinhvoniaorkester
paskapillin törräys kun
tuomijopassuunan iän
appeena kevätuamuna.

Kyläkauppijas sylttyy keittää.

***

Tuo arkajalaka rotta tuossa,
luulookohas se
nielasevasa kiärmeen?

Oikeutesa silläkkii
Luojan luomana olemassaolloosa.
Kiärmeen rakastajana ei minkäällaisela ehola.

Ja rottii on mualimassa paljo
pienii ja surkeita
suurii ja röyhkeitä.
Aina kiärme viisauvvessa rotan selättää
kaikenkokosen.


***

Voi voi, hiän sannoo,
seun tää ikä, tää ikä.
Nii-ih, ikähä se.
Eipäs virka
mitä muuta se suattas olla
- ijankaikkista pullonpohjiin tutkistelluu.
Ei, sitä hiän ei varmasti kerro.
Miehuus männy ik'ajoks
tottuuven huastamisen lahja mukanaan.
Tok hiän sen ihe tietää
- seun tää ikä.


- Aili Nupponen -
Kokoelmasta Ruistähkähumppa (2008).



Oikein hyvää viikon jatkoa toivoo Aili-mummo!





torstai 14. elokuuta 2008

Siitä on jo 60 vuotta...


Syksyllä 1950 Alapihan pihamaalla.Oikealla opettaja Sirpa Juvonen.

Olin pieni tytönrääpäle syksyllä 1948. Pyrin Tikkalan kansakouluun, olin 6½-vuotias, reipas ja rohkea naisenalku. Koulumatkaa minulle olisi tullut yli viisi kilometriä yhteen suuntaan. Opettaja Jenny Siitonen oli päätellyt, että en pärjäisi heidän koulussaan. Joten en päässyt Tikkalan kouluun oppilaaksi.

Samana syksynä aloitettiin kuitenkin Riihiahossa supistettu kansakoulu Alapihan tuvan nurkassa, ja siihen kouluun minut sitten hyväksyttiin.

Opettajana toimi hammaslääkäri S. Siitonen, Jenny Siitosen sukulainen.

Supistetussa kansakoulussa oli opetusta 1-2 luokille kaksi viikkoa syksyllä ja keväällä kuutena päivänä viikossa, muulloin koulua oli vain lauantaisin. Viitenä päivänä viikossa opettaja opetti luokkia 3-7. Vähällä työvoimalla siis pärjättiin. Kouluaterian tarjosi talon emäntä tai muu talon naisväki. Meillä oppilailla oli koulussa mukana omat eväät, leipäpalaset ja maitopullo kunnan antaman keittolautasen höysteenä.

Opin ainoana oppilaana lukemaan syksyn -48 aikana, toiset oppivat vasta kevätkaudella.

Kirjat olivat vanhoja, ja niistä olivat jo monet oppilaspolvet aikaisemmin opiskelleet. Oppikirjoista, opettajista ja koulutarvikkeista oli silloin sotien jälkeen huutava pula; saimme kuitenkin aapiset, vihkot, lyijykynät ja kumit kunnan puolesta.

****
Lapsenlapseni, Ellu, aloitti tänä syksynä peruskoulunsa Tikkalassa. Hänen kirjansa ovat uusia, ja ainakin laskukirjaan tehdään merkintöjä, ei siis lasketa vihkoon. Koulumatkaa on saman verran eli viisi kilometriä, kuin meidän pojillamme, ja se kuljetaan taksilla. Meidän aikanamme oli kuljettava omilla kyydeillä eli jalkaisin ja suksilla. Jos matka oli liian rasittava, piti hankkia asunto, jossa voi olla kouluviikon ajan.

Muutoinkin olosuhteet ovat kokonaan erilaiset kuin sukupolvia aikaisemmin. Onneksi lasten kannalta ovat erilaiset, ja muutenkin ihmisten elintaso on valtavan paljon parempi kuin silloin vuosikymmeniä sitten.

Tohmajärven kunnassa on vuosia riehunut väittely siitä, mitkä koulut pitäisi lopettaa. Tällä valtuustokaudella ei yhtäkään koulua lopeteta, mutta seuraavalla kaudella on varmaan pakko. Oppilaat kuulemma vähenevät kyliltä radikaalisti, ja oppilasennusteet ovat huonot. Onneksi näin ei ole omassa kylässämme Tikkalassa. Täällä asuu ja tänne muuttaa paljon nuoria, kasvavia perheitä, joihin syntyy lapsia.

Tikkalan koulun kotisivuja olen ihmetellyt. Niitä ei ole päivitetty moneen vuoteen. Uudessa koulussa on nyt kolme opettajaa niin kuin koulussa tulee ollakin, lapsiluku lienee yli 40. Esikoululaiset kuljetetaan Kemieen asti, siis 25 kilometrin päähän. Tulee siinä autossa istumista pienille ihmisille! Esiopetustiloja ei Tikkalaan rakennettu säästösyistä.

Aika näyttää mihin nämä koulukiemurat päättyvät. Toivottavasti olen vielä vähän aikaa niitä ihmettelemässä, ja seuraamassa seuraavan sukupolven edistymistä. Lapsissa meillä on aina toivoa!

Oikein hyvää päivänjatkoa kaikille lukijoille toivoo Aili-mummo!