maanantai 28. heinäkuuta 2008

Pitäjän tuvalla Kirkkoniemessä


Kalpakivi pitäjäntuvan päädyssä Kirkkoniemessä.


Olin lauantaina Kirkkoniemen pitäjäntuvalla kahvittamassa siellä käyneitä ihmisiä taideyhdistys Okran puolesta. Seurakunta on palkannut sinne kesäksi kesäapulaisen, ja yhdessä me hoitelimme kahvivieraat. Tulot kahvituksista menevät lähetystyön hyväksi.

Kävijöitä ei ollut paljon, vain 14-15 henkeä eikä siis myyntikään ollut suurta. Mutta oli monta mielenkiintoista keskustelua siellä käyneiden ihmisten kanssa.

Useat kertoivat käyneensä rippikoulua pitäjäntuvalla. Samoin tein minä 1956-57, kaksi viikkoa syksyllä ja toiset kaksi keväällä. Neljä viikkoa ahkeraa ulkolukua Katekismuksesta, Raamatun historiasta ja virsikirjasta. Tosi helppoa muutamille, mutta toisille taas tosi vaikeaa.

Joulukuussa 1956 kuoli rovasti Siilas Leskinen, joka piti kappalaisen, Toivo Roivaan kanssa meille syksyllä rippikoulua. Keväällä hänen sijalleen astui Värtsilän kirkkoherra Leino Hassinen, josta vuosikymmeniä myöhemmin tuli myös piispa; ei tosin Suomessa.

****

Pitäjäntupa on nykyään hienossa kunnossa. Seinät on puhdistettu hiomalla, ikkunoilla kukkivat ihanat pelargoniat, jotka Maija Kukkonen kasvattaa ja hoitaa. Pöydille on pantu aidot valkoiset pellavalinnat, ehkä vähän liiankin hienonnäköiset. Lattioita peittävät pitkät, perinteiset räsymatot.

Kunnostus on tehty seurakuntalaisten talkootyöllä. Talo on 100 vuotta nuorempi kuin kirkko, joka on rakennettu 1756. Kaksi vuotta sitten Tohmajärven seurakunta juhli 250v. kirkkoaan. Vieraita olikin tullut paikalle muistaakseni yli 400 henkeä. Kirkkokahvit joimme Kirkkoniemen vanhassa pappilassa, joka on nykyään leiri- ja juhlakäytössä.

Kirkkoniemiprojekti alkoi monia vuosia sitten maiseman ympäristön kunnostuksella. Pappilan pellot oli useita vuosikymmeniä aikaisemmin metsitetty kuuselle, ja näkymät Tohmajärvelle olivat peittyneet synkeään kuusikkoon. Kuusikko kaadettiin ja kaskettiin, ja kaskialuetta laidunnettiin. Myös kirkko ja sen ympäristö kunnostettiin ennen varsinaisia juhlia. Kirkon läheltä kaadettiin pois suuret, vanhat koivut. Mielestäni ne olivat tämän kirkon hienoin koriste, mutta ne olivat kuulemma jo lahoja, joten ne oli pakko ottaa pois.
Kellotapuli sai 1990-luvulla paanukaton, joka oli Okran ja taiteilija Hellä Juvosen yhteisponnistus. Löytyisipä vielä uusi Hellä, joka hommaisi paanukaton myös kirkkoon! Silloin vasta vanha kirkko olisi arvoisessaan kunnossa.

****

Perinteiden kunnioitus on onneksi tohmajärveläisillä vielä jäljellä. Uskomme vielä menneiden polvien arvoihin sekä niiden kunnioitukseen. Tämä on parasta tohmajärveläisyyttä, jonka ei toivoisi koskaan loppuvan.

Hyvää maanantaipäivää kaikille toivoo Aili-mummo

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Möllärimestarikilpailu 2008


Kotiseudun historiaa ja perinnettä.


Löysin netistä huhtikuussa Päätalo-instituutin järjestämän Möllärimestari 2008 kilpailun, johon osallistuin kahdella teoksella. Tämä kilpailu on järjestetty meille omakustannekirjailijoille.

Sain kritiikin molemmille teoksille; ne löytyvät osoitteesta http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/
Möllärimestari 2008. Kilpailussa ei tullut voittoa, ei edes kunniamainintaa, mutta sain kuitenkin mielestäni varsin mairittelevat työryhmän antamat lausunnot. Lainaan osaa "Havuttaren" tekstistä: "Hengästyttävästi asioita yhdessä kirjassa. Onneksi aiheet rajautuvat eikä eksytä lavealle tielle loruilemaan. Kirjaa ei kannata käydä läpi sanasta sanaan. Kappale sieltä, toinen täältä joko summamutikassa tai harkiten hakemistosta etsittynä saa hymyn karehtimaan suupielissä. Paksuutta ja tekstiä on kirjassa sikäli paljon, että joutoaikaa saa siihen sijoittaa. Kirja joka avautuu paljon Tikkalaa ja Onkamoa laajemmalle alueelle".

Huomasin että "Havutar" on ostettu mm. Tornion kaupungin kirjastoon!

Lisää "Havuttaresta" voi lukea sivuilta: http://www.genealogia.fi/kauppa

Ruistähkähumpasta sain tällaisen lausunnon:
"Kirja, jossa saa itkeä ja nauraa. Nimi on hieno, mutta vielä hienompi se olisi kieliopillisesti oikeassa muodossa Rukiintähkähumppa. Runot on kirjoitettu savo-karjalan murteella".
"Kokoelma on epätasainen. Jonkin verran mukaan on jäänyt tyhjäkäyntiä. Heikoin on osasto, jossa käsitellään kivikauden elämää. Se jää kaukaiseksi, kun muut osastot käsittelevät mm. rakkautta ja kuolemaa. Naisen osa ja elämä ovat runoissa vahvasti läsnä, ja asioita käsitellään huumorinkin keinoin. Erityisen hieno on osio, joka alkaa upealla Noijuttu valssi -runolla. Murrerunoja kirjoitetaan nykyään paljon, ja valitettavan usein murteen käyttö antaa tekstille tahattoman koomisen sävyn; tässä kokoelmassa niin ei käy. Noijuttu valssi on upea esitys tavanomaisesta aiheesta, ja murre antaa sille erityistä lisäarvoa - laulajana on kansannainen. Vielä vahvempi runosta tulee, kun sitä seuraa muutama kuolemaruno. Kansanrunous tulee muutenkin kokoelmasta mieleen: murre, vahva kieli ja vahvat aiheet".

Kylästämme on jo tehty historiikki v. 1993 nimellä Tikkalan neljä vuosisataa, jonka toimitin. Tästä syystä "Havutar" ei sisällä samoja asioita. Ajattelin kyllä kootessani "Havutarta", että siitä saisi kunnialla kaksi kirjaa. Tikkalan ja Onkamon sukuja ja taloja olisi voinut olla eri kirjana, mutta ajattelin sitten että koska tein kirjaa yhtenä koosteena, en viitsi jakaa sitä kahteen osaan. Myös kustannussyyt painoivat asiassa, yksi kirja on halvempi kustantaa kuin kaksi. Mielestäni lukijalla on lukemista koko rahan edestä, ja aika mielenkiintoista asiaa, huumoriakaan unohtamatta.

Näin sadepäivinä on aikaa vaikka lukemiseen tai netissä surffaamiseen. Eipä taida mansikat tykätä näin paljosta vedestä...

Oikein hyvää sadepäivän iltaa kaikille toivoo Aili-mummo!


Ps. Tuskin enää tuo alimmainen linkki enää toimii!