lauantai 19. huhtikuuta 2008

Kyliemme menneisyys ja tulevaisuus



Tälläinen korkea mäki on Tikkalan Särkijärven uimarannalla. Sieltä on tähyilty jo ainakin 4000v. sitten...
Neljä vuostuhatta sitten
kampakerraaminen mehättäjä
usko makiaan ja usko loihtimisseen.
Kalastel järvestä ruokasa.
Keihäilä ja ansola pyyvvysti
mehänviljan. Muata ei viljelly.


Neljätuhatta vuotta
kotkylän historijjoo
kivkirveistä rautakauteen ja
internettilöihen.
Oikeista turkiksista
keinoturkkiloihen ja kännyköihin.

-Miten lienöö ne jälestä tulevat
neljätuhatta vuotta?


 Aili Nupposen teoksesta Ruistähkähumppa (2008).


Nämä kotikylät, meidän pienlähiömme, ovat rajusti muuttumassa. Uuden aikakauden maaseudulle toi EU ja Suomen liittyminen siihen. Maatalous on saanut antaa rajusti tilaa muulle asutukselle, ja peltoja on istutettu puupelloiksi, metsiksi. Näin on käynyt myös meidän tilallemme monien muiden tilojen ohella. Mutta silti on uskottava että elämä jatkuu...


Kaikeksi onneksi Tikkala on kuitenkin valtakunnallisen kuutostien varressa, joten sen tulevaisuus ei luultavasti ole niin uhanalainen kuin monen muun syrjäisemmän kylän näyttää olevan. Julkinen valta eli valtio on 1990-luvun alkupuolelta asti vetänyt palvelujaan maaseutu- ja kirkonkylistä pois, samoin myös muut ns. valtionyhtiöt. Teurastusvuorossa ovat seuraavaksi kirkonkylät, joissa vielä tähän saakka ovat toimineet useimmat palvelut. Tosin Tohmajärveltäkin jo posti (nykyinen Itella), verotoimisto sekä nimismies ja poliisilaitos ovat aikoja sitten muuttaneet naapurikaupunkiin, josta taas eteenpäin vielä isompaan kaupunkiin. Mihin tässä vielä oikein päädytäänkään. Nyt ollaan teurastamassa maaseudun terveys- ja koulutuspalveluita. Oletetaan että pian ihmiset tekevät tästä kaikesta johtopäätöksensä ja muuttavat suurimpiin kaupunkeihin. Tärkeintähän on tietysti mahdollisimman suurien säästöjen saaminen hinnalla millä hyvänsä. Mennään ojasta allikkoon, mutta tämähän on vain yhteiskunnan uudistumista. Kun aikanaan tehtiin pankkipalvelujen huononnuksia, puhuttiin vain uudistuksista. Samoin on nytkin. Silmänlumetta pitää olla, jotta kansa uskoisi herrojen hyviin puheisiin ja päämääriin. Kun sitten seuraavat valtiolliset vaalit koittavat, luvataan taas kansalle yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Lupaukset tuppaavat kuitenkin unohtumaan hyvin nopeasti. Samoin kävi myös perintöveron uudistuksen, jossa ei päästä tasapuoliseen ratkaisuun. Rikkaat ja hyvätuloiset saavat koko ajan lisää etuja ja veronalennuksia, köyhät eivät niistä hyödy. Se on varmaa että ruoka ja peruselintarvikkeet kallistuvat, joten köyhillä on edessäpäin mielenkiintoiset ajat: miten selvitä hengissä pienillä tuloilla. On siirryttävä Venäjän malliin, otettava käyttöön viljelypalsta, oma lehmä ja sianporsas. Sillä tavoin sitä kansaa on ruokittu menneinä aikoina eikä se liene huono keino nytkään.


Onneksi jätimme puolenkymmentä hehtaaria istuttamatta puulle, joten tiukan paikan tullen voi sitten itse viljellä leipäviljaa ja lypsää sitä kotitarvelehmää. Kunpa vielä pystyisi kyykistymään lehmän alle ja nousemaan siitä ylös, mutta enää se ei ole mahdollista nivelrikon takia.


Tästä penkasta  Särkijärven rannalta on tehty muinaislöytöjä 4000 vuoden takaa kampakeraamiselta kaudelta.
Tässä Tikkalan koulussa annettiin perusopetusta yli 100v. Se paloi v. 2004.
Toivotan herroille herkullisia ruokahetkiä kotimaisen leivän parissa - niin kauan kun sitä vielä on. Aika epävarmalta se tosin näyttää Aili-mummon mielestä. Hyvää lauantai-iltaa kaikille!

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Elämän arvot


Honkavaaran ekumeeninen tsasouna. Kuva AN 2009.
Honkavaaran Perinnepihan tuvassa tarjoillaan lounasta Riihiahon martoille 2009. Edessä pj. Eila Simonen.
Olen muutaman päivän ajan pohtinut nykyihmisten elämänarvoja, jotka tuntuvat poikkeavan melkoisesti oman ikäluokkani elämänarvoista. Nykyajan yhteiskunnalla on erilaisia turvaverkkoja kansalaistensa suojaksi, joita entisaikoina ei tunnettu. Vielä 1800-luvulla paras turva olivat sukulaiset, jotka otti elämän huonoimmalla puolen eläneen jäsenen suojiinsa antaen suojatilleen ruuan ja asunnon sekä mahdollisen muunkin hoidon.

Me nykyajan ihmiset saamme tämän palvelun sekä paljon muita yhteiskunnan järjestäminä. Emme enää hoida pahoin sairaita ja kuolevia kotona, vaan sairaaloissa, joissa päämaksajana on yhteiskunta. Paljon muitakin sosiaalietuuksia tunnemme, meille tärkeät eläkkeet, sairaspäivärahat, asumistuet, lapsilisät, sairaskassamaksut ja työttömyyspäivärahat. Kuka niitä kaikkia edes tuntee.

Joskus kiukuttaa ihmiset, jotka roikkuvat ja keinottelevat tämän turvaverkon avulla maailmassa helpon
elämän toivossa. Meidän vanhojen on vaikea ymmärtää päivärahoilla kikkailua, sillä emme ole koskaan olleet työttöminä päivääkään, vaan työtä on ollut lapsesta saakka liikaakin. On tehty työtä niin nuoresta että koulut ovat jääneet käymättä, mutta vastuu omasta ja toisten elämästä on pitänyt ottaa jo rippikouluikäisestä asti.

Olen tuntenut itseni hyväksi käytetyksi koko elämäni ajan. Samoin lienee nykyinen yhteiskunta, jonka tulot eivät riitä järjestämään meidän kansalaisten odottamia palveluja. Niinpä nyt olemmekin siirtymässä palveluyhteiskunnasta itsepalveluyhteiskuntaan.

Myös ihmisten ahneus on lisääntynyt valtavasti. Toisten on saatava koko maailman rahat ja omaisuudet. Valitettavasti ne jäävät kuitenkin tänne maan päälle sillä "käärinliinoissa ei ole taskuja".

Hyvää päivän jatkoa toivoo Aili-mummo.


Ps. Kirjoitus on julkaistu blogissani Aili-mummon arkea v. 2008.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Kevät ja lapsenlapset




Miksi se kevät ei jo tule,
mitä se viivyttelee, mitä se kuhnailee,
mitä se lorvii ja pakoilee?

Minulla on niin ikävä kevättä
sen linnunlaulua,
sen vihreää ruohoa,
tuoksuvia hiirenkorvia ja leskenlehtiä,
lämmintä multaa johon upottaa sormensa,
uutta saunavihtaa koivunoksista,
jotka ovat niin pehmoiset, niin pehmoiset.

Olisipa nyt jo toukokuu kun
kaikki herää uuteen kukoistukseen.
Ilma on laulua täynnä
peipposten ja kottaraisten liverrystä.
Kaikki rakastavat ja tulevat rakastetuiksi.
Sinä olet kaihoa täynnä kevät.

Vanhan sydän rinnassa
sykähtää lämpimästi rinnassa.
Minä muutun nuoreksi koivuksi
jossa virtaavat väkevät mahlat.

Aili Nupposen kokoelmasta Äiti-Maan hellään syliin (2003)


Ihanaa odotella uutta kevättä ja ajatella lapsenlapsia, joiden kanssa puuhaamme ja leikimme yhdessä luonnon helmassa. Kerron nyt heistä.

Ellu on 6v. ja esikoulussa Onkamossa, menee syksyllä Tikkalaan kouluun. Pitkä, vaalea, hoikka ja taiteellinen lapsi, voitti nuorimpien sarjassa Sukuviesti-lehden piirustuskilpailussa jo nelivuotiaana. Rakastaa tanssimista ja piirtämistä.

Angi, ikä 5v, on terävä ja pirteä lapsi. Häntä kiinnostaa kirjainten opettelu, atk, palapelit ja laulaminen. Tyttö käy seurakunnan kerhossa tiistaisin Tikkalan koululla. Angi menee oman kylän, Tikkalan kouluun pari vuotta myöhemmin kuin sisarensa Ellu.

Sitten kaksoset Pippuri ja Eve, ikä 3v. Niin erilaisia kuin yö ja päivä. Samaa on siniset silmät ja vaalea tukka kuten toisillakin sisarilla. Eve on hyvin herkkä ja empaattinen lapsi, energinen ja ehtii joka paikkaan. Jo alle yksivuotiaana kutsuin häntä emännäksi, kun häntä kiinnostivat kovasti mummon keittiöpuuhat ja muu emännöiminen. Lempilukemista on Mintun lääkärikirja.

Pippuri taas on hyvin sähäkkä, nopea ja intohimoinen luonne, rakastaa palapelejä. Mutta itsepäinen ja ihana lapsi. Jos Pippuri päättää jotakin, se myös tapahtuu vaikka läpi harmaan kiven.

Silloin ennen, joskus 30-40 vuotta sitten, en osannut arvostaa lapsia sillä tavoin kuin nyt.
Edustavathan lapsemme ja lapsenlapsemme meidän itsemme ja sukumme tulevaisuutta sitten kun meitä ei enää ole. Onneksi sitä ihminen viisastuu vanhetessaan, panee asiat uuteen tärkeysjärjestykseen, siihen lopulliseen. Varsinkin kun huomaa voimien vähenevän, samoin tulevien keväiden lukumäärän hupenevan yhden kerrallaan.

Ihanaa tulevaa kevättä teille toisillekin, toivottavasti teilläkin on jatkumoa tulevaisuuteen toivoo Aili-mummo.