KARJANHOITOA 1800-LUVUN TAPAAN 1.

Perivaaran talot 1960-luvulla. Etualalla Juvola, tummakattoinen kivinavetta lähellä teiden risteystä.

Leila Hurmalaisen piirros Karjataika.

Laiduntaminen ja maidon käsittely


Kotonani Perivaaran Juvolassa karjaa laidunnettiin metsälaitumella eli väljänmetsällä aina vuosiin 1955-1956 saakka. Vasta tuolloin salolla olleet omat metsälaitumet, jotka ulottuivat Mässän perukoille asti, aidattiin kahteen eri lohkoon piikkilangalla. Aamulla karja ajettiin kujosia pitkin kylän talojen ohi. Nämä kujoset kulkivat meidän ja Kurolan välistä rajaa pitkin, jossa molemmin puolin oli kiviaidan päällä lisäksi pisteaita. Kujoset haarautuivat meidän navetantakapellon alalaidassa vielä toiseen haaraan, joka kulki Simosen talon pihan läpi. Iltapäivällä klo 3 - 4 maissa oli sitten äidin lähdettävä lehmiä etsiskelemään salolta polkupyörän kanssa. Lehmät saattoivat olla kaukana Valkeasuolla Mustissa saarissa tai Sykönvaarassa asti. Yleensä lehmät tulivat harvoin hakematta kotiin. Joskus lehmien etsiminen saattoi kestää yömyöhään, jopa lähelle puoltayötä, jolloin tietysti lypsäminen kovasti myöhästyi. Saattoivatpa lehmähyväkkäät tulla kotiin ilman hakijaa, jolloin umpisokea Miina-täti nousi seisomaan kaivon kannelle ja huusi kovalla, kantavalla äänellään niin että se kuului monien kilometrien päähän karjan etsijän korviin. Vaskikelloja pidettiin lehmien kaulassa karjan käydessä metsälaitumella. Niitä oli ainakin 5 - 6 lehmällä. Juvolan karjan vaskikelloissa oli teksti O. Juvonen. Lehmät lypsettiin käsin aamuin illoin. Olin mukana ensi kertaa lypsypuuhissa noin kolmivuotiaana, tietysti leikkimielellä. Meillä oli silloin vihainen lehmä, Neito nimeltään, ja vielä vihainen pässikin, joka aina hyökkäsi pahasen lypsäjän päälle sarvet tanassa. Pässi tosin hämmästyi, kun sai kivellä otsaansa niin että paukahti. Tosimielessä rupesin lypsyhommiin vasta 12 - 13 ikäisenä, niin että kun karja jäi minun vastuulleni 1956 ollessani 14-vuotias, osasin toki lypsää. Voimat vain eivät vielä oikein tahtoneet riittää 11 lehmän lypsyyn, joista muutamat olivat todella tiukkalypsyisiä. Tästä syystä piti Oskarin jopa myydä yksi lehmä. Minua viisi vuotta nuoremman Eeva-siskonkin oli koulunkäyntinsä ohella käytävä avustamassa minua lypsyllä ja muutoinkin. Yöksi lehmät vietiin opottaan eli karjahakaan. Se oli metsää, kooltaan seitsemän hehtaaria, ja sijaitsi noin puolen kilometrin päässä talosta. Samalla laitumella laidunnettiin myös hevosia ja lampaita. Vasikoita ja nuorkarjaa pidettiin liekanarussa talon lähipelloilla tai ne olivat opotassa. Syksyisin karjaa paimennettiin, kun äpärikön syöttö alkoi. Sähköpaimen hankittiin melko pian lapsuudessani, joten kovin kauan en tarvinnut istuskella paimenessa ja kertoa itselleni satuja. Kesäaikaan keitettiin karjakeittiön suuressa muuripadassa lehmille haudetta, johon laitettiin viholaisia eli isonokkosia, pihlajanlehtiä ym. Laitumella annettiin heinäsuolaa ja palaksi jauhoja pala-altaaseen. Syksyllä niitettiin viikatteella odelmaa, vihantaa kauraa tai niin sanottua rehua, joka oli herneen ja kauran sekoitusta. Lämmin maito separoitiin maitohuoneessa, toisin sanoen kerma erotettiin tässä vaiheessa kurrista. Vasta vuonna 1956, äidin lähdön jälkeen, rupesivat maidot kulkemaan meiltäkin meijeriin pystöissä eli tonkissa. Separoitu kerma hapatettiin ja kaksi kertaa viikossa oli kova kirnuaminen suuressa, käsin pyöritettävässä puukirnussa, johon kerralla mahtui muistaakseni viisi ämpärillistä kermaa. Saattoi kulua kaksikin tuntia kunnes kerma muuttui voiksi. Tätä tehtävää sain tehdä monien vuosien ajan, heti kynnelle kyettyäni, jolloin olin hieman yli 10-vuotias. Loppu oli sitten äidin työtä: hän pesi voin moneen kertaan, suolasi sen, paloitteli kilon muotilla paloiksi, myi sen sitten Joensuun torilla tai vei Tikkalan kauppoihin.

Talviaika

Lehmien ruokinta talviaikaan oli karua. Tosin äidin aikaan ostettiin väkirehujakin. Oli muutamia lehmiä, jotka sen aikaiseksi lypsivät paljon. Soma-niminen lehmä kunnostautui lypsämisessä ja sillä oli monta hyvää tytärtä, niistä monella oli epäonnea äidin vähemmän huolekkaassa hoidossa. 

Jatkuu...
Teksti: Aili Nupponen

Lähde: Havutar, hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuun yo-paino 2004.

To-VÄ KANSALAIOPISTON OPISTOLAISYHDISTYKSEN HISTORIIKKI 1971-94, osa 2.

Jatkuu...

Tikkalan v. 2004 palanut koulu, jossa kylämme kansalaisopistoryhmät kokoontuivat.

Ikämiesten liikuntaryhmä esiintyy seurojen talon TiVen juhlassa.

Teuvo Latvalan johtama sekakuoro harjoitteli ja esiintyi entisellä Tikkalan koululla.

Matka Moskovaan ja opistopiirin kulttuuripäivät

Kesäkuussa 1975 tehtiin matka Moskovaan ja Leningradiin veljekset Mikkosen bussilla. Ryhmän koko oli 45 henkeä ja retki oli ikimuistoinen, sillä se kesti kokonaisen viikon. Menomatkalla oltiin Leningradissa kaksi yötä, perillä Moskovassa kolme ja tulomatkalla Novgorodissa oltiin yksi yö.

Kansalais- ja työväenopistojen talvipäivät pidettiin Tohmajärvellä 14 ja 15 päivä helmikuuta 1976. Tilaisuuteen kokoontui runsaslukuinen osanottajajoukko. Tuolloin toimi opistossamme 60 opintopiiriä ja siinä oli 700 opiskelijaa. Esillä olivat sekä käsityö- että valokuvanäyttelyt. Tohmajärveläiset esittivät Maiju Lassilan näytelmän Kun lesket lempivät. ”Oppilaskunta on kansalaisopistojen elävä ja toteuttava voima. Siitä riippuu opistojen menestyminen ja tehokkuus. Haja-asutusalueilla kansalais- ja työväenopistot ovat lähes ainoat kulttuuritarjonnan ylläpitäjät”, lausui oma kunnanjohtajamme talvipäivien avajaisissa.

Yhteensä kulttuuripäivillä oli edustajia 20 eri kunnasta.

Varojen hankinta

Muutamina vuosina talouden hoito on ollut todella tiukoilla. Rahavaroja yhdistys on saanut käyttöönsä sekä omalla toiminnallaan mm. järjestämällä erilaisia huvitilaisuuksia ja kahvituksia että lähes joka vuosi kunnan toimesta, joka on luovuttanut 3-5 markan oppilasmaksuista osan opistolaisyhdistyksen tukemiseen. Muutoin varojen käyttö on ollut erinomaisen taloudellista ja hallittua. Aina on pyritty saamaan kokous- ja muut kulut mahdollisimman edullisesti.

Värtsilä omana osastonaan

Pientä eripuraa on ollut Värtsilän ja Tohmajärven opistolaiskunnan toiminnassa vuodesta 1973 aina vuoteen 1988, jolloin tehtiin täydellisen yksimielinen päätös yhteenliittymisestä. Nimeksi tuli tuolloin Tohmajärven-Värtsilän kansalaisopiston opistolaisyhdistys. Yhdistykselle tehtiin säännöt ja rekisteriin merkittiin sääntömuutos. Lopulta tajuttiin että yhdistetyt voimat riittävät paremmin. Kiitoksella mainittakoon että Värtsilän edustus on ollut kokouksissa aina läsnä.

10-vuotisjuhlat ja nykyajan toiminta

Kymmenettä toimintavuottaan yhdistys juhli opiston päättäjäisten yhteydessä keväällä 1981.

Vaikka kansalaisopiston oppilasmäärä on suuri, toistatuhatta jäsentä, on ollut vaikeuksia saada aktiivista väkeä mukaan opistolaisyhdistyksen toimintaan. Niinpä toiminta on ollut vähemmän näkyvää kuin aikaisemmin. Vuosittain on tehty muutama retki, laulajaiset tai vastaavaa sekä pikkujoulu. Tosin jokunen vuosi on mennyt ilman sitäkin. Lisäksi on joka toinen vuosi osallistuttu kansalaisopiston näyttelyn järjestelyihin. Nykyisin kansalaisopistotoiminta tunnetaan sentään erittäin hyvin, joten ei ehkä tunneta niin suurta tarvetta järjestää oppilaskunnan yhteistä ohjelmaa. Lisäksi oppilaskunta on hajallaan eri puolilla pitäjiä, joten yhteen sitovuus on kovin heikkoa. Kovasti haluttaisiin uusia aktiivihenkilöitä saada mukaan , jolloin toimintaa saataisiin vireytetyksi. 

Muutoin opistolaisyhdistyksellä on edessään vaikeat ajat, todettiin opistolaisyhdistyksen historiikissa huhtikuusssa 1992.

Viimeiset toimintavuodet

Vuoden 1992 aikana yhdistys järjesti tilaisuuden ja kahvituksen Haluatko kuulla joulurunoja. Elsi Komun ryhmä Kaunoluku kävi esiintymässä 8.12.  kunnanvirastolla. Lisäksi helmikuussa tehtiin retki Ilomantsiin Pääskynpesään linja-autolla, osallistujia oli 45 henkilöä, lähes täysi linja-auto. Kyydin maksoi opistolaisyhdistys.

20-vuotisen toimintansa kunniaksi yhdistys järjesti juhlat. Kesäkuussa pidettiin saunailta Siikajärven metsästysmajalla, missä vieraina olivat Keski-Karjalan kansalaisopiston oppilaskunnan edustajat. Pikkujoulu pidettiin Saarion maamiesseuran talolla.

Kyseisenä vuotena todettiin että poikkeuksellisesti postin, kokouskutsut ja asiakirjat on tehnyt pj. Aili Nupponen.

1993 järjestettiin esiintymistaidon kurssi virastotalolla, opettajana toimi Elsi Komu. Osanotto olikin runsas, sillä 25 henkeä oli tilaisuudessa mukana. Helmikuussa tehtiin retki Kiteelle Riikolan Anun kauneushoitolaan. Huhtikuussa järjestettiin ravintola Tetrituvassa hiusmuotinäytös, johon myytiin kahvikortteja sekä arpoja. Osallistuttiin Keski-Karjalan kansalaisopiston oppilaskuunan rantakalatilaisuuteen 10 hengen voimin. Yhdistyksen puheenjohtaja vieraili Vaara-Karjalan kansalaiopiston opistolaisyhdistyksen pitämiin iltamiin Öllölän lavalla 19.6. 1993. Marraskuussa pidettiin vielä Retonki ja teryleenitanssit Tetrituvassa. Musiikista huolehti Teuvo Varonen.

Heinäkuussa 1994 järjestettiin Kutsun Eräpirtillä rantakalailta, johon lähetettiin kutsu Vaara-karjalan yhdistykselle ja Keski-Karjalan kansalaisopiston oppilaskunnalle. Paikalle saapuikin runsaslukuinen yleisö (50 henkilöä). Kesällä tehtiin vielä yhteinen retki Saarenmaalle.

Vuonna 1994 alkoi yhdistyksen loppu häämöttää. Muut rahat oli saatu kulutettua paitsi 1107,71 markkaa, jotka jätettiin Yhdyspankin tuottotilille sitä varten, että joku aloittaisi yhdistyksen toiminnan. Niinpä johtokunta jätti kollektiivisen eroanomuksen:

”Me, Aili Nupponen puheenjohtajana ja Raili Alqvist sihteerinä, pyydämme eroa yllä mainitun opistolaisyhdistyksen johtokunnan jäsenyydestä itsemme ja muiden johtokunnan jäsenten puolesta.

Muut johtokunnan jäsenet ovat: Arja Hakulinen (vpj), Aira Varonen, Laila Nousiainen, Matti Pulksten, Aune Pirhonen, Sinikka Nuutinen,  Liisa Saukkonen, Sirpa Taure ja varajäsenet Armi Salminen, Mirja Pusa, Seija Heikkinen, Pirkko Sormunen.

Tohmajärvellä 23.10.1994.

Aili Nupponen, puheenjohtaja                                     Raili Ahlqvist, sihteeri”

Ansioituneet opistotyön tekijät

Sirpa Taure on toiminut opistolaisyhdistyksen puheenjohtajana yhteensä 13 vuotta sekä sihteerinä viime syksystä alkaen. Lisäksi hän on toiminut kansalaisopiston johtokunnassa pitkän aikaa. Aikaisemmin opiston 20-vuotisjuhlan yhteydessä hänelle on annettu 10-v. ansiomerkki. Nyt tänään haluamme muistaa pitkäaikaisia toimihenkilöitämme Leena Hirvosta (ent. Ruuska), joka on tehnyt ansiokkaan työn sihteerinä ja rahastonhoitajana sekä Toini Marienbergiä, joka on toiminut sekä puheenjohtajana että sihteerinä esimerkillisesti. Olkoon tämä vaatimaton huomionosoitus ja kiitos näistä kymmenestä vuodesta.

Puheenjohtajat

Veikko Rouvinen 1971-72

Keijo Kareinen 1972-73

Tauno Pakarinen 1973-74

Ella Väistö 1974-77

Sirpa Taure 1988-91

Aili Nupponen 1991-94

Sihteerit

Pirkko Laukkanen 1971-73

Mirja Pusa 1973-74

Leena Ruuska 1974-80

Anita Martikainen 1980-83

Sisko Nousiainen 1983-86

Hilja Sormunen 1986-88

Toini Marienberg 1988-91

Sirpa Taure 1991-92 (nimellisesti, oikea sihteeri Aili Nupponen)

Toini Marienberg 1992-93

Raili Ahlqvist 1993-94

Rahastonhoitajat

Anna-Maija Kinnunen 1971-73

Hilkka Timonen 1973-74

Pirkko Kinnunen 1974-75

Leena Ruuska 1975-78

Marja Multanen 1978-83

Seija Partanen 1983-86

Merja Jääskeläinen 1986-90

Aili Nupponen 1990-91

Aira Varonen 1991-93

Aili Nupponen & Matti Pulksten 1993-94                                  

Teksti: Aili Nupponen

TO-VÄ KANSALAISOPISTON OPISTOLAISYHDISTYKSEN HISTORIIKKI 1971-94 1 .

TOHMAJÄRVEN-VÄRTSILÄN KANSALAISOPISTON OPISTOLAISYHDISTYS 1971-94

HISTORIIKKI

 Perustaminen

-Opistolaisyhdistyksen tarkoituksena on tukea ja innostaa opistossa opiskelevia heidän pyrkimyksissään järjestelmälliseen opiskeluun

-kehittää ja vaalia opistolaisten keskinäisiä toveruus- ja ystävyyssuhteita ja lujittaa heidän siteitään opistoon ja opiskeluyhteisöön

-ohjata opiskelijoita muuhun hyödylliseen vapaa-ajan käyttöön ja edistää kansalaisopistotyön tuntemusta etenkin opistolaisyhdistyksen toiminta-alueella

-käsittelee opetuksen järjestämistä ja muita opiston muita opiston toimialaan kuuluvia kysymyksiä ja tekee esityksiä rehtorille ja johtokunnalle

     Näin sanotaan yhdistyksen säännöissä.

     Perustaminen tapahtui Kemien koululla 31 päivä lokakuuta 1971 17 henkilön ollessa läsnä tilaisuudessa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Veikko Rouvinen, sihteeriksi tuli Pirkko Laukkanen (nykyinen Sorvi) ja rahastonhoitajaksi Anna-Maija Kinnunen. Muiksi jäseniksi hallitukseen tulivat valituiksi Kauko Uurtio Uusi-Värtsilästä, Aimo Mikkonen Riikolasta, Tuula Rautiainen Kemiestä, Aune Törrönen, Jorma Summanen ja Eeva Väänänen Värtsilästä, Sirpa Taure Hukkalasta, Erkki Jääskeläinen Tikkalasta, Eeva Manninen Akkalasta sekä Tarja Summanen Kemiestä.

     Toiminta lähti vireästi liikkeelle. Hallituksen tehtäväksi jätettiin toiminnan suunnittelu sekä sääntöjen hankinta. Päätettiin että opintopiirit valitsevat keskuudestaan yhdysmiehet, jotka toimittavat kokouskutsut ja ilmoitukset jäsenille. Erilaisia tehtäviä varten valittiin jaostoja.

     Ensimmäinen juhla aloittamisvuonna oli pikkujoulu.

Näytteleminen on ollut suosittu harrastus. Tässä Värtsilän porukka muutamien vuosien takaa. 

Raili Näätänen on vetänyt pajutöitä jo vuosikymmeniä.

Toiminta muotoutuu

Kansalaisopistotoiminta oli vasta muotoutumassa ja sen tunnetuksi tekeminen oli tärkeää. Myöskin opistolaisyhdistyksen (oppilaskunnan) merkitys oli suuri ja innostus korkealla. Todettiin että kansalaisopiston toiminta oli laajentunut huomattavasti, kokouksiin oli runsaasti osallistujia eikä aktiivisista toimihenkilöistä ollut puutetta. Päätettiin perustaa erityinen retkiryhmä, joka suunnitteli retket ja otti selvää matkojen hinnoista. Järjestettiin tanssi- ja käytöskurssit, pidettiin tanssiaisia, muotinäytöksiä ja pikkujouluja.  Teatteriretket sekä viihde- ja lauluillat kuuluivat melkein alusta asti osana yhdistyksen toimintaan.

     1974 päätettiin rekisteröidä yhdistys.

Jatkuu...

Teksti: Aili Nupponen

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 3.

Jatkuu...

Tikkalan koulun laajennustyöt ovat alkamassa, se valmistui v.1924.

Kolme Tikkalan koulun opettajaa: vas.
Elsa Vuojolainen, Nils Reiterä ja Jenny Siitonen.

Tikkalan koulun 100-vuotisjuhlissa muistettuja: vas. op. M-L Jääskeläinen,
 op. Reiterä, mv. Väinö Lötjönen,  op. Antti Huttunen, op. Kaarina Jaatinen,
keittäjä Hilja Takkunen ja op. Matti Luostarinen.

Minun kotitalostani oli op. Reiterälle ja Vuojolaiselle maitotinki, jonka toimme kouluun tullessamme.

Opettajat kannustivat meitä opiskelemaan elämää varten. Ennen muita op. Reiterä kehotti tyttöoppilaita etsimään kunnon ammattia, koska pojat jäivät useimmiten kotitilalleen. Op. Eevi Lampio kehotti minua hakemaan emäntäkouluun, koska olin erittäin hyvä kotitaloudessa ja minulla oli hyvät arvosanat.

Muistelen tässä Suomen Suurkisoja kesällä 1947. Osallistuimme niihin 30 oppilaan joukolla.

Me Tikkalan reippaat koululaiset opettajamme Niilo Reiterän johdolla matkustimme Helsinkiin kesäkuun 10. päivän tienoilla. Olimme sillä matkalla 10 päivää. Me esitimme talven aikana harjoiteltuja voimistelunumeroita ja kansantansseja eli tanhuja.

Me majoituimme Helsingissä Kallion Aleksis Kiven kansakoulussa, jossa tytöt ja pojat olivat eri luokissa. Esityksessä me marssimme sulkeisissa voimistelupuku yllämme Mannerheimintietä stadionille. Aah – se oli niin juhlallista ja mieliin painuvaa…

Lippuparaatissa oli Tikkalan Veikot Suomen lippu ensimmäisenä, sitä kantoi op. Niilo Reiterä. Siinä oli myös urheiluseuramme lippu, jonka olimme ennen kisaan lähtöä naulanneet ja vihkineet käyttöön. Mukana oli TiVen johtaja Veikko Kuronen ja hänen tyttärensä Liisa Kuronen.

Vielä muistoja opettaja Jenny Siitosesta. Hän asui eläkevuotensa Joensuussa, varmaankin yli kaksi vuosikymmentä. Hän oli mieleltään virkeä. Hän pyöräili mm. Anni Massisen kanssa. Voimien vähennyttyä hän joutui sairaskoti Kuntohoviin, missä kävin sisareni Raili kanssa häntä katsomassa useita kertoja. Olin myös Jenny Siitosen siunaustilaisuudessa Joensuun Rauhankappelissa sekä sen jälkeen muistotilaisuudessa Noljakassa perheen huvilalla.

Jenny Siitonen kävi anoppini Hanna Tuunasen 80v päivillä ja piti kauniin puheen, jossa hän sanoi olleensa perheen 10 lapsen opettajana. Hän toi upeita keltaisia ruusuja kauniin kimpun. Mieheni Pentti Tuunanen toimi kyydinantajana entiselle opettajalle.

Teksti: Anja Tuunanen (o.s. Eronen)

Lähde: Tikkala(n) koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava 2009    

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 2.

Jatkuu...

Vuonna 2004 palanut Tikkalan vanha koulutalo. Kuva: Jouko Mielonen.

Juhlat olivat keväisin, kun pääsimme kesälomalle. Silloin suvivirsi kaikui lasten suista hartaana. Myös vanhemmat olivat mukana kevätjuhlassa katsomassa omien lastensa ohjelmaesityksiä. Suurenmoisin koulun juhla oli kuitenkin äitienpäivä. Me oppilaat ja opettajat yhdessä kiitimme silloin äitiä ja mummia heidän kasvatustyöstään.

Juhliin saimme jouluksi ja kevääksi uudet juhlapuvut. Mummin sisar, Iida Holopainen, oli perheemme ompelija. Laihalammin Iida Eronen oli myöskin ompelija, joka teki juhla- ja käyttövaatteita kylän lapsille ja aikuisille.

Mieleeni on jäänyt sota-ajan vaatepula, sillä emme saaneet kankaita. Siitä syystä johtuen tädin, mummin ja äidin takit ja ulsterit ratkottiin, pestiin ja silitettiin ja nurin käännettynä niistä tuli meille uusia ja käytännöllisiä pitovaatteita.

Yläluokalla oli tytöille kotitaloutta, jota meille opetti Eevi Lampio. Pojat tekivät puutöitä.

Sodan alkaessa vuonna 1939 marraskuun 30. päivänä koulu päättyi talvisodan ajaksi, noin 3,5 kuukaudeksi kunnes tuli välirauha.

Sodan aikana Tikkalan koulu oli armeijan käytössä. Meillä kokoontui Tikkalan martat ja lotat sekä pikkulotat, joihin minäkin kuuluin. Teimme tallukkaita, ratkoimme paksuja ulstereita, tikkasimme 3 – 4 kerrosta päällekkäin kaavojen mukaan ja tallukkaat syntyivät. 10 - 15 naista ahkeroivat eri taloissa.

Sairasjuna seisoi Tikkalan aseman Santamäen raiteella, sinne tarvittiin sidetarvikkeita, kun kylää pommitettiin. Ikkunat oli oltava peitettynä pommikoneiden varalta.

Meidän perheemme muutti Riikolan tilalta vuonna 1939 niin sanotulle Inarin paikalle, jolloin koulumatkamme piteni kahteen kilometriin. ’Hämälän’ tila oli äidin ja isän mielestä hyvä, koska siellä oli hyvät karjanlaitumet. Maatalous oli silloin ainoa elinehto. Koulun ohella olimme auttamassa äitiä navettatöissä, puutarhassa ja peltotöissä. Kun isä oli sodassa yli viisi vuotta, äidillä oli apulainen karjanhoitotöissä,. Meillä oli silloin 10 lypsylehmää ja sen lisäksi pientä karjaa.

Koulunkäynti oli mielenkiintoista. Perheessämme oli neljä kouluikäistä lasta. Kilpaluentaa ja laulua harrastimme karbidi- ja öljylampun valossa. Sähköt saatiin Tikkalaan vuonna 1946.

Henkiset harrastukset ja koululiikunta kuuluivat opetusohjelmaan jo silloin. Osallistuin koulujen välisiin henkisiin harrastuskilpailuihin, joita olivat mm. laulu, runonlausunta, Tohmajärvellä veljeni Veli Juhon kanssa. Myös koulujenväliset hiihtokilpailut pidettiin Tohmajärven Kemiessä.

Tikkalan koululla kokoontui laulukuoro, joka oli yhdistetty Tohmajärven kirkkokuoroon. Sen johtajina toimivat koulun opettajat.

Muistiini on jäänyt tapahtuma, kun opettaja Kalle Massinen täytti 90 vuotta. Me kuorolaiset olimme onnittelukäynnillä hänen syntymäpäivillään. Kalle Massinen oli myös äitini opettaja.

Sodan aikana kotonamme oli armeijan esikunnan toimisto tuvan toisessa päässä. Toimiston henkilökuntaan kuului n. 20 upseeria. Kapteeni Riitasuo oli johtajana; heillä oli myös ratsuhevosia. Armeijan tiukkaa kuria ja heidän asemaansa saimme seurata sivusta. Armeijan maastoon pystyttämiä telttoja oli useita kotimme ympärillä.

Meille Erosen lapsille oli omistettu eräs runo, joka kuvasi asioita osuvasti:

”Erosella lapsilla on neljä karvapäätä. Kaikilla kouluikä on. Ei valitella säätä. Kouluun mennä reuhaavat he aina ajallaan, vaikka päänsä kampaavat, ovat harjat hajallaan”. Runon kirjoittaja oli meillä asuva siirtolainen John Mecklin, muuan veturinkuljettaja Sortavalasta, hänen vaimonsa oli tyttökoulun opettaja.

Oman elämänkumppanin löysin n. 10 vuotta sen jälkeen, kun koulu loppui. Hän on saman Tikkalan kansakoulun oppilaita, nimeltään Pentti Armas Tuunanen.

Oman ammattini löysin liike-elämästä, olinhan luonteeltani reipas ja avulias, opettajienkin mielestä palvelualalle sovelias. Kävin myymäläemäntäkoulutuksen Helsingissä, konsulenttikurssin ja kauppateknikkokurssin                  myös Helsingin Markkinointi-instituutissa. Minulla on takana yli 40 vuotta tavarataloemäntänä, muotitoimittajana, kodinkonemyyjänä ja Joensuun kaupungin matkaoppaana, yms.

Mieheni oli Valtion Rautateiden palveluksessa 45 vuotta. Sain sellaiset elämäneväät kotoani ja Tikkalan koulusta, jossa opettajani kannustivat käymään koulua hyvin elämää varten.

Sisarussarjani toinen lapsi oli Lilja, s. 07.01.1933, veljeni Veli, s. 08.03.1934 ja nuorin sisareni Raili, s. 24.03.1936.

Kansakoulumme juhlat keväisin sekä joulujuhlat olivat hyvin mielenkiintoisia, sillä me saimme olla ohjelmansuorittajia. Joulujuhlissa esitin runonlausuntaa yksin ja yhdessä toisten kanssa, esim. ”Yhdessä kymmenen kynttilää loistaa, tuikkaa ja lämmittää” sekä monessa muussa. Monet runot sopivat jouluevankeliumeiksi, kuten Kaarlo Sarkian Lapsuuden joulu. Kevätjuhlassa lausuin Einari Vuorelan Kaivotiellä. Olen esittänyt myös Anna Maija Raittilan runoja sekä Lauri Viidan runon Alfhild, joka on kuin esirukous: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät”. Olin ohjelmassa mukana jokaisella luokalla.

Kesäloman lisäksi  meillä oli perunannostoloma ja joululoma, jonka kesto oli n. yksi viikko.

Yläluokalla ollessani muistan Suomi-Ruotsi maaottelumarssin, jonka muistini mukaan Suomi voitti. Matka oli viisi kilometriä.

Harrastustoiminnasta muistan opettaja Reiterän johtaman opintokerhon, laulukuoron, urheiluharrastukset koulun kentällä ja voimistelusalissa.

Johtokunnassa oli minun tietääkseni Kosti Lehikoinen, Väinö Lötjönen, Tauno Simonen ja ehkä Antti Manninen. Koulun joulujuhlaan toi Väinö Lötjönen usein joulukuusen.

Opettaja Niilo Reiterä antoi minulle koulutehtäväksi, että lausuisin runon Tikkalan hautausmaan kesäjuhlassa. Kävin runoa harjoittelemassa koululla kesäkuun alussa, kun koulu oli jo loppunut. Olin omasta mielestäni aika ujo ollessani opettajan kanssa kahdestaan luokassa. Runo oli Aleksis Kiven Sydämeni laulu: ”Tuonen lehto, öinen lehto. Siell’ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan”.  Opettaja Reiterän arvio oli minusta, että olin reipas ja avulias samoin myös op. Vuojolaisen lausunto päästötodistuksessani.

Jatkuu...

Teksti: Anja Tuunanen (os. Eronen)

Lähde: Tikkalan koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava (2009)

Anja Tuunanen muistelee koulunkäyntiään Tikkalan koulussa 1.

Kirjailija Ville Kuronen armeijan harmaissa, viisi vuotta rintamalla.

Liipin Tauno Simonen, paikallispoliitikko ja lahjakas mies.

Tikkalan Veikkojen tytöt Suomen Suurkisoissa Helsingissä 1947.

ANJA ANNIKKI TUUNANEN os. Eronen, s. 10.12.1931. Vanhemmat: Martta ja Eino Eronen. Asuimme koulun lähellä sijaitsevalla Riikolan tilalla, josta muutimme Hämälän tilalle. Koulumatka 1-2 km.

Tikkalan kansakoulu, opinahjomme, oli kylän sydän. Kävin Tikkalan koulua 1938-1945 sisarusteni ja veljeni kanssa läheisestä Riikolan maalaistalosta tilalta numero 41. Mummoni oli Anna-Kaisa Riikonen ja hänen puolisonsa oli Antti Riikonen, joka myöhemmin kuoli tapaturmaisesti. Anna-Kaisa-mummi avioitui Antin veljen, Juhon kanssa myöhemmin.

Äitini Martta Riikonen avioitui Kiihtelysvaarasta kotoisin olleen Eino Herman Erosen kanssa vuonna 1929. Me kaikki Erosen lapset kävimme Tikkalan kansakoulua alaluokilta aina jatkoluokille saakka. Koulu kesti 8 vuotta jatkoluokat mukaan lukien. Koulumatkamme oli vajaa kilometri.

Alakoulun opettaja oli Jenny Siitonen, keskiluokkia opetti Elsa Vuojolainen sekä Katri Nylund ja johtajaopettajana toimi Niilo Reiterä. Hän joutui sota-aikana armeijan tehtäviin, jolloin koulussa oli sijaisopettajia. Joskus sijaisena toimi rouva Katri Siivola.

Koulu alkoi aamulla klo 9.00.  Aamuhartaudet olivat kaikkien luokkien yhteisiä, ja ne pidettiin keskiluokassa. Alakoulussa opettelimme aakkoset, harjoittelimme kirjoittamista ja lukemista, tavaamista ja lauseiden rakentelua. Myöskin taululle pääsimme tekemään tekstejä, vähän samaan tapaan kuin nykyajan eskarilaiset. Kirjat ja tarvikkeet olivat ilmaisia. Läksyjä annettiin kotiinkin ja op. Siitonen kuulusteli ne seuraavana päivänä.

Käsityötunnilla hän neuvoi meitä, miten virkataan pannulappu tai kirjaillaan ristipistoilla ruokaliina. Myös puolukanvarsista ja ruisoljista teimme liinoja, palmusunnuntaiksi  valmistettiin virpomavitsoja koululla. Äiti, isä ja mummo saivat meidän tekemämme, kauniit virpomavitsat. Me värjäsimme kananhöyheniä ja jostakin saimme kreppipaperia. Joulu- ja äitienpäiväkortit teimme pahvista askarrellen.

Tikkalan koululla oli avara pihamaa, joka sopi monenlaiseen liikuntaan  ja leikkeihin välitunnilla. Jo alakoulussa meillä oli ulkosalla urheilua, pallopelejä, leikimme kuurupiiloa, hyppäsimme ruutua pihalla. Kun välitunti päättyi, soitettiin kelloa ja siirryimme hyviin jonoihin, mistä opettaja päästi meidät luokkiin.

Joka viikko vaihtui järjestäjä ja jokainen sai olla vuorollaan siinä tehtävässä. Järjestäjä tuuletti luokan, ja pyyhki taulun puhtaaksi. Se oli suuri luottamustehtävä.

Luokassa käyttäydyttiin korrektisti. Kun opettaja kuulusteli läksyjä, meidän oli viitattava, jos halusimme vastata. Pulpetin viereen oli noustava seisomaan, kun opettajalle vastattiin tai häneltä kysyttiin jotakin. Jokainen meistä oppilaista yritti parastaan.

Tunnilla häirinnästä jätettiin jälki-istuntoon koulupäivän päätyttyä. Alaluokan häpeäpaalu oli se, jos joutui nurkkaan seisomaan.

Jos myöhästyi koulusta, joutui antamaan selityksen ja pyytämään opettajalta anteeksi.  Näin selvisi ilman jälki-istuntoa.

Opettajia puhuteltiin kunnioittavasti ’teitittelemällä’. Opettajan arvostus oli suurempi kuin nykyään, silloin ei saanut ainakaan opettajaa sinutella. Myös omia vanhempia ’teititelttin’.

Koulumatkalla saattoi tapahtua pientä koulukiusaamista, tönimistä ja pientä ilkeilyä, esimerkiksi hatun tai lapasten viskomista, työntämistä lumihankeen piikkilanka-aidan yli. Siitä ei yleensä tehty numeroa.

Opettajille annettiin pieniä lahjoja, jotka olivat omatekoisia sekä joulukortteja. Keväisin oli tapana muistaa opettajia vanhempien kanssa.

Kouluruokailu oli mielestäni hyvin hoidettu, koska lasten vanhempien varallisuus oli otettu huomioon. Kaikille ei annettu kouluateriaa. Silloin meidän oli syötävä omia eväitä ja tuotava oma maitopullo kotoa. Ruokaliina oli oltava jokaisella, usein se oli oma tekemä. Ruokarukous luettiin aina ennen ateriaa.

Jokainen oppilas toi syksyllä marjoja  5litraa/oppilas. Juureksia saimme omalta 4H-kerhon palstalta.

Jatkuu...

Teksti: Anja Tuunanen o.s. Eronen

Lähde: Tikkala - koulumuistelmat. Toim. Sari Tuuva-Hongisto. Painokanava 2009

Vanhan kansan merkkipäivistä ja sääennustuksista 4.

Jatkuu...

Tikkalan tunnetuimpia lottia sotien aikan: Vas. Tyyne Kuronen, Jenny Siitonen ja Anni Massinen.

Erkki Lampio Kostamosta tauolla rintamalla.

“Joulu juhlista jaloin”

Eläimistä oli jouluna huolehdittava hyvin, niille vietiin erikoisannoksia, mm. leipää. Joulusaunaan mentiin mahdollisimman aikaisin. Jouluna tehtiin myös taikoja, muistettiin tonttuja ja haltijoita. Antti Laiho kertoo (2000), että “jouluaattona vietiin haltijalle riihen nurkkaan jouluryyppy ja olutta”. Monet entiset kekritavat ovat siirtyneet jouluun. Jouluna ei saanut raivata ruokia pois pöydästä, vaan ne olivat tarjolla koko jouluyön. Joululeivän lisäksi tarjottiin meillä karjalanpiirakoita, sianlihaa, ohraryyni- tai riisipuuroa, ryynimakkaroita, karjalanpaistia ja laatikkoruokia sekä juomia talon tavan mukaan (Simonen 1985). Joulukirkkoon mentiin joukolla, kylässä sopi käydä vasta Tapanina. Joulukuusi on melko uusi perinne, se yleistyi vasta 1800-luvun lopulla (Vilkuna 1998). Joulutonttu yleistyi Jenny Nyströmin piirtämistä postikorteista (Vuolio 1981). Taustalla on kuitenkin kansanperinteen tarina kotitontusta. Oljista valmistettu jouluhimmeli on monien mielestä kaunein joulukoriste. Perivaaran Kurolassa piti Liisa Kuronen askartelukurssit 1960-luvun vaihteessa, jolloin valmistettiin mm. olkihimmeleitä. Olkihimmeliin liittyy uskomus olkien kattoon heittämisestä, jotta tulevana vuotena varmistettaisiin hyvä ruissato (Vuolio 1981). Nykyisin sen tilalla on usein katossa kynttiläkruunu. Vanhan ajan koriste on puusta vuoltu Tuomaanristi. Uutena tapana on yleistynyt kynttilöiden vieminen jouluaattona hautausmaalle samoin kuin pyhäinpäivänä. Lapsuuteni joulukuusi oli sidottu narulla tuvan laipioon. Kuusenkoristeet olivat hyvin vaatimattomat, steariinikynttilöiden lisäksi oli mm. suomenlippuja sekä olkikoristeita ja pahvisia kuusenkaramelleja. Tapaninpäivään liittyvät hevoset: pyhästä Stefanuksesta tuli Talli-Tapani. Kustaa Vilkunan mukaan Tapanin tavat liittyvät jo pakanuuden aikuisiin sydän talven juhliin. Kantelettaressa kerrotaan mm. tallirenki Tahvanuksesta runossa Neitsyt Marian virsi.
Loppu.

Koonnut Aili Nupponen

Lähde: Havutar hyvä emäntä, koonnut Aili Nupponen. Joensuu 2004.